IDEAPANKKI
Ideapankissasi
ei ole tuotteita.





Tarina

Vuosi 1955 oli historiallisesti tapahtumarikas. Winston Churchill erosi tehtävästään Ison-Britannian pääministerinä, Suomi valittiin YK:n jäseneksi ja Varsovan liitto perustettiin. Tuona vuonna Neuvostoliitto ja Yhdysvallat ilmoittivat ryhtyvänsä rakentamaan satelliitteja, joilla ne voisivat valvoa kahtia jakautuneen Euroopan aseellista kilpavarustelua.

Suomessa presidentti Paasikivi julisti Porkkalan niemen palauttamisen yhteydessä: "Kynä on korjannut sen, minkä miekka on särkenyt."

Kynän suuren merkityksen näki Jorma Hellevaara. Hän oli lukenut lehdistä uudesta amerikkalaisesta innovaatiosta, mainoskynistä. Hellevaara halusi tuoda amerikkalaisen idean Suomeen ja 15.4.1955 hän perusti Kynäbaari Oy:n

Yrityksen alkuvuosina Hellevaara toi kyniä USA:sta Suomeen, jossa tuotteet sitten koottiin. Samoihin aikoihin yritys palkkasi myös ensimmäisen myyntiedustajansa, Urho Soinin. Maahantuonti laajeni kattamaan myös koulutarvikkeet, joille oli sodan jälkeisessä Suomessa valtava kysyntä.

1960 ja 70 -luvuilla Kynäbaarin myyntiedustajat näkyivät katukuvassa liikkuvine myyntinäyttelyineen - viisi huomiota herättävää asuntovaunua kiersi ympäri maata eteensä valjastettuine amerikan rautoineen.

Asuntovaunut olivat myyntiedustajille varsin kätevä tapa hoitaa sekä yöpyminen että myyntiesittelyt Vaunuissa tuotteet olivat huolellisesti esillä ja niihin oli mukava tutustua leppoisasti kahvikupposen äärellä. Asiakkaan tehtyä valintansa edustajat saattoivat painaa asuntovaunussa olevalla painokoneella asiakkaan tuotemerkin hänen tilaamiinsa kyniin odottaessa. Tällaisiin toimitusaikoihin ei kukaan kilpailijamme ole sittemmin päässyt - emmekä mekään...

Vuonna 1969 Kynäbaarin tuotevalikoima oli kasvanut jo niin monipuoliseksi, että yrityksen nimi päätettiin muuttaa KB-tuote Oy:ksi. Samalla liiketoimintaa laajennettiin käynnistämällä tuotteiden oma valmistus. KB-tuotteen omassa muovisaumaamossa Helsingissä valmistettiin mm. mappeja, kansioita, salkkuja ja muovitaskuja. Myöhemmin saumaamo muutti Orivedelle, jossa se toimi aina 1970-luvun lopulle.

Alku nykymuotoiselle toiminnalle tapahtui 1980-luvun lopulla, jolloin toimipisteitä avattiin tiuhaan tahtiin ympäri Suomen. Lahti, Oulu, Tampere ja Turku saivat omat konttorinsa vuonna 1987.

1990 ja 2000 -luvut olivat kasvun ja kansainvälistymisen aikaa. Tällöin osallistuttiin aktiivisesti tapahtumamarkkinointiin kuten Thunder Helsinki -ajoihin ja Pori Jazziin. Oma tuonti kasvoi ja konttoriverkosto laajeni edelleen. Uudet toimistot avattiin Tallinnaan 1994, Maarianhaminaan 1997 sekä Kuopioon ja Vaasaan 2002.

50-vuotissyntymäpäiviään KB-tuote vietti vuonna 2005. Juhlavuoden kunniaksi liikkuva myyntinäyttely, nostalginen kynäbussi, oli taas tien päällä!

13.3.2012 kaksi Suomen vanhinta liikelahjataloa Wulff KB-tuote ja Wulff Ibero Liikelahjat yhdistyivät Wulff Liikelahjat Oy:ksi. Wulff Liikelahjat Oy on yksi merkittävimmistä liikelahjataloista ja osa pörssinoteerattua Wulff-Yhtiöt Oyj:tä.